Takaisin Rallisprint 2010 sivulle
SM-Rallisprint 2010 - Lehdistötiedotteet
Rallisprintin SM-sarjan asfalttikisat on nyt ajettu
Rallisprintin SM-sarjassa ajetaan kaksi kilpailua talvella, kaksi asfaltilla ja kaksi soralla. Nyt on ajettu talvenkisat ja molemmat asfalttikisat, viimeisin Nurmijärvellä.
Kisapäivän aamu ei näyttänyt kovinkaan valoisalta, vettä satoi. Odotuksissa kuitenkin oli,
että ilma paranisi ja sitä myötä ratakin kuivuisi.
Ensimmäinen kierros ajettiin märällä pinnalla ja ajat olivat sen mukaisia. Parhaiten märän
radan kikat hallitsi Kemin UA:n Anssi Rytkönen Mitsulla. AL-Härmän Hannu Mäki-Ikola jäi
reilun sekunnin ja hänestä Mäntsälän MK:n Tomi Hallia jäi puoli sekuntia lisää..
Kaksivetoisissa kovinta kiirettä piti Kuortaneen UA:n Opel kuljettaja Jukka Vähämäki.
Toiseksi kiirehti Tampereen UA:n Tarmo Ollila Fordilla.
Rata kuivui, ajat parantuivat
Toiselle kierrokselle rata kuivui ja sitä mukaa myös ajat paranivat huimasti. Raahen UA:n
Pekka Keski-Korsu oli nyt nopein. AL-Härmän Mäki-Ikola piti ensimmäisen kierroksen
jälkeisen sijoituksensa. Hän jäi voittajasta vain 0,39 sekuntia. Kolmanneksi kiirehti Tomi
Hallia, eroa voittajaan kertyi 1,43 sekuntia.
Kaksi vetoisissa Hämeenkyrön UA:n Jari Lamminsivu ajoi "sadekeli autolla" hienosti.
Yleiskilpailussakin Lamminsivu sijoittui seitsemänneksi. Toinen 2-veto kuski oli Kokemäen
UA:n Ari Salonen jääden Lamminsivulle vain 0,43 aikayksikköä. Kuortaneen UA:n Jukka
Vähämäki kerkesi kolmanneksi.
Sarjajohdossa kisaan lähtenyt Noormarkun UA/MK:n Pasi Erkkilä oli omassa luokassaan
kolmas. Luokan voitti Loimaan UA:n Jukka-Pekka Ollikainen.
Naisten luokassa Hämeenkyrön UA:n Marjo-Riitta Lunden voitti luokkansa ja ESRC:n
Kaisa Sistonen oli toinen. Naisten luokan kolmanella kuljettajalla Mynämäen Jaana
Hämäläisellä Honda karkasi omille teilleen ja keskeytys oli edessä.
Junioreissa Haaralalle asfaltti hallussa
Junioreissa Ratec Teamin Pertti Tapojärvi hallitsi myös märän alustan Mitsullaan. Toiseksi
kiireisin oli AL-Härmän Jari-Matti Tiilikka 1300 luokan Starlerilla, eroa miehillä oli kuitenkin
2,13 sekuntia. Kolmas ensimmäisellä kierroksella oli sarjajohtaja Jaakko Hirvonsalo, joka
edustaa Kemin UA:ta.
Toisella Kierroksella ESRC:n Kai Haarala piiskasi Bemarinsa hienoon vauhtiin . Hän otti
sarjassa toisen luokkavoittonsa selvällä erolla ennen Vuorikemian MK:n Olli-Pekka
Konosta. Kolmanneksi kiireisin oli AL-Härmän Jari-Matti Tiilikka. Kaikki kolme ajoivat
kaksivetoisilla autoilla. Paras neliveto kuski oli E-TMK/UA:n Markus Latva neljäntenä.
Sarjassa tasaista ennen syksyn kisoja
Rallisprintin SM-sarja menee kesätauolle Pasi Erkkilän johdolla. Erkkilä on kerännyt
neljästä kilpailusta 39 pistettä. Sarjassa toisena on Vihdin UA:n Markku Jääskeläinen 37
pisteellä. Kolmos paikkaa jakavat Kiikoisten AS:n Mikko Pääkkönen ja Mäntyharjun MK:n
Jarkko Särkkä, he ovat vain pisteen päässä kakkotilasta. nelinkertainen Suomen mestari
Tomi Hallia ja Raahen UA:n Pekka Keski-Korsu jakavat viidettä tilaa kuusi pistettä
Erkkilästä jääneenä.
Sarjan tasaisuutta kuvastaa se, että 11 kuljettajaa on yhdeksän pinnan sisällä. Kaksi
kilpailua on vielä ajamatta ja huomioitavaa on myös se, että sarjan viimeisessä kilpailussa
on jaossa 1½ kertaiset pisteet ja loppupisteissä ei oteta huonointa tulosta huomioon.
Voidaan sanoa, että kaikki on avointa, mutta tasaisuus tullee ratkaisemaan mestaruuden.
Junioreiden sarjassa kärki on karkaamassa
Junioreiden BF Goodrich sarjassa Kemin UA:n Jaakko Hirvonsalo on karkaamassa muilta.
Hän on saalistanut 37 pistettä. Toisena on AL-Härmän Jari-Matti Tiilikka viisi pistettä
perässä. Eroa osittain selittää se, että Hirvonsalolla on pistetitä kaikista kisoista ja Tiilikalla
kolmesta kilpailusta. Sarjan kolmantena on Koskenkorvan seudun UA:n Ville Jänisoja 31
pisteellä.
SM-sarja jatkuu syyskuussa Leppävirralla, kilpailu ajetaan 4.9 ja viimeinen osakilpailu Huittisissa 19.9. Nämä kilpailut ratkaisevat kummankin sarjan mestaruuden.
Veikko Lehtonen
Rallisprint SM-sarja tiedotus
Nurmijärven Linja ja Nurmijärven Urheiluautoilijat yhteistyössä
Maanantaina 19.4 allekirjoittivat Nurmijärven Linja oy:n Antti Korsisaari ja Nurmijärven UA:n puheenjohtaja Petri Differt yhteistyösopimuksen. Sopimus koskee 23.5 ajettavan Pakkauspojat SM-rallisprintin järjestelyjä.
Koko perheen tapahtuma
Tänä vuonna olemme entistä enemmän panostamassa yleisön viihtyvyyteen, kertoo Petri Differt. Meillä alkaa elävä musiikki soida klo 10 ja lisää musiikkinautintoa on luvassa iltapäivällä kisan tauon aikana. Olemme avaamassa myös lapsiparkin, jossa perheen pienimmät varmaankin viihtyvät osaavien aikuisten johdolla.
Tarjolla on myös possujunaa ja muuta vastaavaa huvitusta. Tietenkin myös ruumiillisesta hyvinvoinnista on huolehdittu, kunnon ruokaa on tarjolla kohtuulliseen hintaan, kertoo Differt tulevasta tapahtumasta. Yhteistyö Nurmijärven Linjan kanssa on merkittävä juttu tässä ajatuksessa "koko perheen tapahtuma", toteaa Differt.
Ilmainen kyyti kisapaikalle
Nurmijärven Linjan rooli on merkittävä. Valkoiset bussit kuljettavat aamupäivällä yleisöä
Klaukkalasta, Rajamäeltä ja kirkonkylältä suoraan kilpailualueelle. Mikä tärkeintä, kuljetus
tapahtuu veloituksetta. Kilpailun jälkeen on myös kuljetukset kotiinpäin. Tämän on hyvä
mahdollisuus tulla seuraamaan kilpailua ilman omaa kulkuvälinettä.
Nurmijärven Linjan bussi kiertää kilpailun tauolla pitkin kilpailurataa ja kuljettaa reitin
varrella olevan toimihenkilökaartin lounastauolle. Ennen tauon päättymistä heidät kuljetetaan
takaisin toimipisteisiinsä.
Bussien aikataulusta tiedotetaan lähempänä kilpailua lisää. Tätä kuljetusmahdollisuutta
voitaneen pitää kunnon ekotekona.

Nurmijärven Linja Oy:n toimitusjohtaja Antti Korsisaari (vasemmalla) ja Nurmijärven Urheiluautoilijat ry:n puheenjohtaja Petri Differt allekirjoittivat yhteistyösopimuksen, joka takaa ilmaisen kyydin kisapaikalle tulijoille.
Järjestelyt loppusuoralla
Kilpailun järjestelyt ovat aika hyvällä mallilla, kertoo järjestelytoimikunnan puheenjohtaja
Veikko Lehtonen. Vielä on monia pikkuasioita kesken, mutta ne ovat seln luonteisia, että
vasta ihan loppumetreillä ne saadaan valmiiksi. Tällaisen kilpailun tekeminen on pitkä projekti,
aloitimme oikeastaan tämän kilpailun valmistelut edellisen kilpailun purkupalaverissa.
Varsinainen projekti avattiin viime syyskuussa, josta alkaen päätoimihenkilöt ovat omien
toimialueidensa työryhmissä tehneet pohjatyötä ja isommissa palavereissa asiat kootaan
kasaan, jatkaa Lehtonen kisan taustoista.
Seuratkaapa nettisivujamme www.nurmijarvenua.com, siellä on ajankohtaista tietoa kilpailustamme.
Olemme tilanneet hyvää säätä kilpailupäivälle, joten merkatkaapa päivä kalenteriinne ja tulkaa seuraamaan hienoa tapahtumaa, Lehtonen kehottaa.
Veikko Lehtonen
kilpailun tiedottaja
Nimet paperiin
Vuoden 2010 autourheilukalenteriin on merkitty sunnuntaille 23.5 Nurmijärven Urheiluautoilijoille rallisprintin SM-osakilpailu. Lauantaina 10.10 allekirjoitettiin kilpailua koskeva yhteistyösopimus.
Jo neljännen kerran allekirjoitettiin Karhunkorvessa ajettavan rallisprint kilpailun yhteistyösopimus. Sopijaosapuolina olivat Nurmijärven Urheiluautoilijat ry ja Pakkauspojat Oy. Sopimuksen allekirjoittivat Nurmijärven UA:n puheenjohtaja Petri Differt ja Pakkauspojat Oy:n puolesta Ari Paronen.
Kilpailun järjestelyt on jo käynnistetty ja jonkin verran suunnitelmia on jo saatu etenemään, kertoi järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Veikko Lehtonen. Kilpailun päätoimihenkilöt alkavat olla nimettyinä ja myös aikataulutus on aikapitkälle valmis. Kilpailun johtajana toimii Petri Differt ja pääsihteerinä Niina Båga. Itse toimin myös kilpailun tiedottajana, kertoi Lehtonen.
Olemme tekemässä kokoperheen tapahtumaa, kertoi suunnitelmista Ari Paronen. Olemme suunnitelleet, että ennen kisaa ja tauolla esitetään elävää musiikkia. Perheen naisväelle pyritään järjestämään omaa mielenkiintoista ohjelmaa ja tietenkin niille perheen pienimmille kivaa ja hauskaa, kertoo Paronen suunnitelmista.
Kilpailusta tulee varmastikin taas mielenkiintoinen. Kisamme on SM-sarjan neljäs ja se voi jo antaa jonkinlaista osviittaa siitä, miten SM-tilanne on muotoutumassa.. Kaksi ensimmäistä kisaa ajetaan talvisissa olosuhteissa helmi-maaliskuulla Härmässä ja Hausjärvellä. Toukokuun alkupuolella karavaani suuntaa Raaheen asvalttikisaan ja sieltä tullaan Nurmijärvelle Karhunkorven asvalteille.
Kauden lopulliset ratkaisut tapahtuvat soralla Leppävirralla ja Huittisissa. Huittisten kisassa on jaossa 1½ kertaiset pisteet jolloin koko pakka saattaa heilahtaa ihan miten sattuu, kertoo Lehtonen tulevasta kaudesta Odotuksissa on paljon kilpailijoita, paljon yleisöä ja kokonaisuutena mukava ja mieliin painuva tapahtuma koko perheelle, summasivat paikalla olleet järjestäjät tapahtumaa.
Veikko Lehtonen
Järjestelytoimikunnan PJ
Tiedottaja
veikko.lehtonen@kolumbus.fi
040 529 8886
Kevät ja SM-rallisprint lähestyvät
Joulut ja Uudet Vuodet ovat taakse jäänyttä elämää. Talvi on mies muistiin oikea talvi, lunta on paljon ja pakkaset paukkuvat. On aika vaikea vielä ajatella, että kevät ja kesä ovat jo kuitenkin aika lähellä. Toukokuuhun ei todellakaan ole enää montaa viikkoa jäljellä. Vauhdin juhlaa on tarjolla taas ensi toukokuussa Karhunkorven vauhdikkailla teillä. 23.5.2010 ajetaan perinteinen Pakkauspojat SM-rallisprint.
Kilpailun järjestelyt alkoivat jo syyskuulla ja nyt on jo monta asiaa selvillä. Kilpailun päätoimihenkilöt ovat selvillä ja jokainen tekee omalla sektorillaan töitä kilpailun onnistumiseksi. Kilpailun johtajana jatkaa Petri Differt. Hänellä on apunaan osaava henkilökunta, joten ainakin sen puolesta on asiat kunnossa, kertoo kilpailun järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Veikko Lehtonen.
Kilpailumme on yhtenä osakilpailuna rallisprintin SM-sarjassa. Kisa on sarjan neljäs osakilpailu jolloin jo alkaa hieman sarjan sijoitukset hahmottumaan. Toisaalta on toivottavaa, että SM-mitalien saajat ratkeavat vasta viimeisessä osakilpailussa Huittisissa, Lehtonen jatkaa. Sarjassa on kaikkiaan kuusi osakilpailua, kaksi talvikelillä Härmässä ja Hausjärvellä, kaksi asvaltilla Raahessa ja Nurmijärvellä ja sarja päättyy kahteen sorakisaan Leppävirralla ja Huittisissa. Tämän vuoden sarjassa on kaksi paikkakuntaa joissa aiemmin ei ole ollut SM-kisaa, Hausjärvi ja Raahe. Kummassakin on kuitenkin osaava porukka tekemässä kisoja.
Yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa
Olemme tehneet yhteistyösopimuksen Rajamäen kyläyhdistyksen kanssa. He tulevat
hoitamaan kilpailun pääsylippujen myynnin ja kisan jälkeen myös alueen siivouksen. Näin
ne asiat vaan loksahtelevat paikalleen. Tämä on yhdistyksellemme mielenkiintoinen
haaste ja tulemme hoitamaan sen tunnollisesti, totesi Rajamäen kyläyhdistyksen
puheenjohtaja Kirsi Salo.
Alustava sopimus on jo tehty myös erittäin tärkeästä osa-alueesta. Ruokahuolto tulee
olemaan osaavissa käsissä ja tarjolla on muutakin kuin ne perinteiset rallimakkarat, kertoo
Lehtonen edelleen suunnitelmista.
Ennen kilpailun alkua on myös elävää musiikkia, josta tarkempaa tietoa saadaan
myöhemmin. Tarkoitushan on tehdä koko perheen tapahtuma aina vauvasta vaariin. Siis
tarjolla on vauhtia ja sirkushuveja (possujuna).
NuUA esillä Moottoriurheilu näyttelyssä
Seuraava isompi tapahtuma kisamme suhteen on 16-17.1.2010 Helsingin Jäähallissa
järjestettävä Moottoriurheilu näyttely. Siellä on SM-rallisprintillä oma osastonsa jossa
Nurmijärven UA tulee olemaan esillä. Poiketkaapa osastolla ja osallistukaa arvontaan, voit
päästä kokeilemaan vauhdinhurmaa SIMRAC kilpa-ajosimulaattorilla. Simrac on todella
mielenkiintoinen kokemus, olen itse kerran päässyt ajamaan siinä ja kivaa oli, kertoi
Lehtonen.
Lähiaikoina avaamme osoitteessa www.nurmijarvenua.com oman osion kilpailua koskien. Seuratkaapa sinne tulevaa informaatiota.
Veikko Lehtonen
Pakkauspojat SM-rallisprint
Tiedottaja
+358405298886